tiistai 4. tammikuuta 2011

vuoden 2011 blogi

on osoitteessa http://kjksamk11.blogspot.com/
Tervetuloa!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Rauhallista joulua!


Saapui Joulu,
oksilla puiden on lunta,
niin kaunis on talvinen valtakunta.

Joulukuun loppuun tuli oikein kunnon vanhanaikainen loppukiri, ensivuonna on paljon uutta kerrottavaa. Nyt on aika rauhoittua joulunviettoon ja todeta, että asiat ovat suurinpiirtein kunnossa.
PS. Kuva on kotipihasta, tammikuun huurrejaksolta, olemme tosiaan saaneet nauttia kunnon talvista täällä Satakunnassakin :)

perjantai 10. joulukuuta 2010

Raporttien aikaa

Raportteja tulee jo kuin liukuhihnalta, sain kaikki 5 kpl kirjoitettua! Viimeistään tässä vaiheessa huomaa, kuinka paljon vuodenaikana asiat muuttuvat. Second SAMK ja EPro –koulutukset ovat päättyneet, SAMKin verkko-opetustoiminnan kehittämisryhmän toiminnan tavoitteista saavutettiin 90% kaikki. SoleOPSin käyttöönottoonkin on saatu aikataulu ja etenemissuunnitelma (= tehtävää riittää!)

Kuulin puskaradion kautta, että ITK-päivillä on SAMKista taas ainakin kaksi esitystä, onnea Heidi ja Marika!

Kyvyt.fi palvelu on saanut paljon kannatusta, nyt vielä pitäisi löytää asialle rahoitus -> kehitys jatkuu.

Katinkurussa on taas hyvät ladut, toivottavasti pakkanen pysyy inhimillisissä lukemissa, niin pääsee suksimaan. Mikä parasta, kaikki joululahjavalmistelut on tehty, kinkku ja kakku tilattu ja piparit leivottu. Joulu voisi vaikka tulla.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Joulukalenterit

Joulukuu alkoi jotenkin varkain, mutta tässä vähän myöhässä joulukalenterit:
Ei kaupalliset:
http://papunet.net/joulukalenteri
http://joulukalenteri.positiivarit.fi
http://areena.yle.fi
Puolikaupallinen - aika hyvä...
http://www.mielensapahoittaja.fi
ja lopuksi kaksi täysin kaupallista!
http://pirkka.fi/joulukalenteri
http://www.yhteishyva.fi/joulukalenteri
Eikähän näitä seuraamalla pysy ajantasalla, hyvää joulun odotusta lukijoille :)

torstai 2. joulukuuta 2010

Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma

Eilen julkistettiin kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma. , joka on jatkoa aiemmin syksyllä ilmestyneelle: Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020 – raportille.

Suunnitelmassa esitellään strategiset linjaukset ja toimenpide-ehdotukset tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämiseksi. Pedagogiset mallit ja käytänteet osa on hyvä. Oppijan aktivointi ja osallistuminen, siirrytään tiedon jakamisesta ideoiden yhteiseen tuottamiseen ja tiedon yhdistämiseen.

Kouluasteella siis näin, ja pian nämä oppilaat ovat opiskelijoita, jotka osaavat ja kaipaavat sujuvaa tietotekniikkaa arkeen. – Toisaalta lukiessani tätä tuntui kuin olisin palannut 2000 luvun alkuun, silloin OPH:lta tuli aivan saman suuntaisia tekstejä?? Pitäisikö nyt pohtiakin, mikä on ollut muutoksen esteenä??

Kaikki minut hyvin tuntevat tietävät, että olen innokas kierrättäjä. Nyt olen jo aloittanut vanhojen tekstien uusiokäytön: Polyfonia / Tunnelmia aikuiskoulutuksen ATK - kurssilta 1990 .... ;)

tiistai 23. marraskuuta 2010

SoleOPS 2013 / Pretzi

SAMKin johtoa on tänään infottu SoleoPS asiasta.

Minulla on kumma tapa hakea jännitystä elämäni:
1) Johdon seminaarissa on aina (liian) stressaavaa käyttää puheenvuoro.
2) Lisää jännityskertoimia saan, tekemällä sellaisen esityksen, joka on netin varassa. (Toimii, ei toimi.)
3) Käyttämällä ohjelmaa, jota en ole ennen käyttänyt, (siis esityksessä.)
No, selvitty on, jos ei kunnialla, niin kuitenkin.
Oheisesta linkistä pääset katsomaan esitystä SoleOPS 23.11.2010 Helpoimmalla pääset, kun laitat esityksen FullScreen tilaan ja klikkailet alareunan nuolia.

PS.24.11.
Harjoittelija Kaisa oli suurena apuna kun kokosimme esitystä!

Prezi.com julkaisuohjelma on innostava, esityksestä saa helpolla visuaalisen, moni ulottuvuuksisen ja ties mitä. Sitä voisi käytää myös työkaluna ryhmätöissä, sillä esitykseen voi antaa käyttö/muokkaus oikeuksia, olisi ihan kiva päästä opettejaksi :)

Talvi tekee tuloaan, tämä rospuuttokausi on tylsä, lunta nimeksi maassa; ei pääse juoksemaan eikä hiihtämään. Tulis nyt sekeästi, joko kunnolla lunta tai kaikki lumi pois :)

perjantai 19. marraskuuta 2010

SAMK Huittisissa aikuiskoulutus kehittyy

Huittisissa on koko syksyn mennyt opettajien koulutus, joka tähtää aikuiskoulutuksen opetuksen muokkaamiseen verkkoon sopivaksi (- kiitokset Jonnalle ja Timolle.) Samalla sitoutetaan opettaja-opiskelija toimintamalliin. Tänään oli syksyn viimeinen lähipäivä, tunnelma oli innostunut. Odotan upeaa lopputulosta, aika näyttää.

Tänään oli Jere Majava puhumassa sosiaalisen median käytöstä / mahdollisuuksista. Jere on siitä hyvä, että hän uskaltaa myös perustellusti kyseenalaistaa sosiaaliste (hype)välineiden käytön vaikka hän toisessa lauseessa kertoo, miten sosiaalinen verkostoituminen muuttaa maailmaa. http://prezi.com/h2vqd8mclffl/sosiaalinen-media-opetuksessa/